Miten-välttää-punainen-kortti-veromuutosten-pelikentällä_700x250

Miten välttää punainen kortti veromuutosten pelikentällä?

Futiksen MM-kisahuuman ollessa kovimmillaan eri maiden hallitukset, veroviranomaiset ja kansalaisjärjestöt ovat olleet huolissaan kansainvälisesti toimivien yritysten todellisesta ja väitetystä verokikkailusta. Lahjakkaimmat verotaiturit ovat onnistuneet sääntöjen puitteissa alentamaan verorasitustaan hämmästyttävän alas, vaikka yritysten suuri enemmistö maksaakin huomattavan osan tuloksestaan tuloveroina. Verotuksen sääntökirjaa ollaan tämän vuoksi päivittämässä lähiaikoina verottajien hyväksi tavalla, joka voi vaikeuttaa paitsi sääntöjen rajoilla kikkailevien myös rehdisti pelanneiden yritysten suoritusta.

Muutoshanke tunnetaan nimellä BEPS – Base Erosion and Profit Shifting. Hankkeen takana on vaikutusvaltainen toimija, G20, ja sitä toteuttaa talouden kansainvälinen järjestö OECD. Kärjistän hieman asian selkeyttämiseksi: Kun kansainvälisen vero-oikeuden pyrkimyksenä on tähän asti ollut estää yritysten tulon kahdenkertainen verotus, BEPS-hankkeen tavoitteena on estää kaksinkertainen verottomuus. Kyseessä on merkittävä muutos ajattelutavassa ja tavoitteissa. Yritysten katsotaan onnistuvan välttämään verojen maksu kokonaan sähköisen kaupan, hybridi-instrumenttien ja siirtohinnoittelun avulla.

Kansainvälinen vero-oikeus tämän päivän pelikentille sopivaksi

BEPS-hanke sisältää useita konkreettisia aloitteita, joiden tavoitteena on päivittää kansainvälinen vero-oikeus digitaalisen talouden aikakauteen ja harmonisoida kansallisia verosäännöksiä. Harmonisoinnin avulla pyritään hybridi-instrumenteista saatavan verohyödyn neutralisoimiseen, veroparatiisien käyttöä rajoittavan väliyhteisölainsäädännön vahvistamiseen ja korkovähennyksiin liittyvän verosuunnittelun torjumiseen. Lisäksi tavoitteena on vahingollisten verokäytäntöjen tunnistaminen. Olemassa olevien kansainvälisten ohjeiden purevuutta pyritään lisäämään estämällä verosopimusten väärinkäyttö ja rajoittamalla kiinteän toimipaikan syntymisen estämiseksi tehtyjä keinotekoisia järjestelyjä. Tavoitteena on varmistaa, että siirtohinnoittelu vastaa konsernin todellista arvonmuodostusta aineettomien oikeuksien, riskien ja pääoman sekä epätyypillisten liiketapahtumien osalta.

Pelitaktiikkojen läpinäkyvyys, ennustettavuus ja dokumentointi

Osana hanketta verotuksen läpinäkyvyyttä, ennustettavuutta ja oikeusvarmuutta pyritään edistämään. Maaliin päästään keräämällä tietoa toimenpiteiden vaikuttavuudesta ja velvoittamalla yritykset raportoimaan aggressiivisista verosuunnittelutoimistaan, sekä kehittämällä siirtohinnoitteludokumentointia ja keskinäistä sopimusmenettelyä. BEPS -aloitteiden tehokkaaseen implementointiin pyritään löytämään keino, joka ei edellytä satojen verosopimusten uudelleenneuvottelua.

Sääntelytulva jarruttaa kilpailukykyä – verottajalle luvassa vapareita

BEPS-aloitteiden määrä on vaikuttava, samoin kuin se vauhti, jolla OECD on ryhtynyt laatimaan raportteja aloitteiden konkretisoimiseksi. Suomalaiset yritykset joutuvat opettelemaan uusia sääntöjä nopeasti, koska BEPS-hankkeen periaatteita saatetaan ryhtyä soveltamaan Suomessa ja muissa maissa ilman varsinaisia lakimuutoksia. Sen lisäksi että uudet säännökset lisäävät vero- ja siirtohinnoitteluraportoinnin tarvetta, ne antavat veroviranomaisille erinomaisia mahdollisuuksia heittäytymisiin ja filmaamiseen. Viranomainen voi esimerkiksi jälkeenpäin tulla väittämään mitä tahansa liiketapahtumaa tai toimintamallia aggressiiviseksi verosuunnitteluksi, ellei se ole yrityksen kannalta nimenomaan epäedullinen relevanteissa toimintamaissa.

Keltaisia ja punaisia kortteja on siis luvassa yrityksille samoin kuin vapaapotkuja verottajalle. Lukuisat sääntömuutokset ovat valitettavasti jarruttamassa yritysten kilpailukykyä ja orastavaa talouskasvua. Tätä tuskin verottajakaan tavoittelee.

Jalkapallon MM-kisatunnelmissa toivotan teille hyvät lukijat oikein aurinkoista ja rentouttavaa kesää!

Käy kurkkaamassa myös edellinen kirjoitukseni aiheesta ”Verottaja tuntee liiketoimintasi sinua paremmin”.

eric_sandelin_100x100Partner Eric Sandelinilla on 15 vuoden kokemus KPMG:llä yritysten siirtohinnoittelusta ja kansainvälisestä verotuksesta.

Ericin perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi opiskelevaa lasta. Harrastuksinaan hän kuntoilee ja havainnoi maailman tapahtumia ja ilmiöitä.