Uudistuva työaikalaki – laiha lohtu joustotyöajasta

Tällä vuosikymmenellä työ on muuttunut entistä enemmän ajasta ja työntekopaikasta riippumattomaksi. Globalisaatio ja digitalisaatio ovat vaikuttaneet työn tekemisen muotoihin ja työaikojen sijoitteluun. Osana työlainsäädännön uudistusta hallitus antoi esityksensä uudeksi työaikalaiksi syyskuussa. Odotukset uudelle työaikalaille olivat korkealla ja toiveena oli saada se päivitettyä tämän päivän työelämän tarpeita vastaavaksi. Tavoitteena oli soveltamisalan rajaaminen ja esimerkiksi asiantuntijoiden jättäminen lain ulkopuolelle. Toisin kuitenkin kävi, sillä työaikalain soveltamisalaa laajennettiin entisestään ja ulkopuolelle jäivät vain yritysten ylin johto ja provisiopalkkainen liikkuva myyntityö.

Lohdutuspalkintona joustotyöaika

Työaikalain soveltamisalan laajentumisen vastapainoksi hallitus esitteli uutena työaikamuotona joustotyöajan, jossa työntekijä saa itsenäisesti päättää vähintään puolesta työaikansa sijoittelusta ja työntekopaikastaan. Joustotyöaika soveltuu erityisesti ylempien toimihenkilöiden tekemään asiantuntija- ja tietotyöhön, jossa työhön käytettyä aikaa lähtökohtaisesti seurataan, mutta työnantaja ja työntekijä sopivat siitä, että työn tekeminen voi pääasiassa ajoittua ja sijoittua työntekijän määräämällä tavalla. Työajan tarkan sijoittelun asemesta työnantaja määrittelee tehtävät ja niitä koskevat tavoitteet. Joustotyöaikaa voidaan käyttää myös myyntityössä, jossa työntekijän töiden aikataulu määräytyy asiakassopimusten ja asiakkaiden tarpeiden perusteella, mutta työn tekemisen aikataulu on muilta osin pääosin työntekijän itsensä määriteltävissä. Kyse on luottamukseen perustuvasta järjestelystä, jossa työaikaa seurataan päiväkohtaisen tarkastelun sijasta viikkotasolla tai tasoittumisjaksokohtaisesti. Joustotyöaikajärjestelyä käytettäessä on mahdollista sopia, että työntekijän tulee joinakin aikoina olla työpaikalla esimerkiksi viikkopalavereissa, kunhan pääosa työajan sijoittelusta on työntekijän päätettävissä.

Ongelmana sopimisvelvoite

Työaikalain kevyemmän soveltamisen joustotyöajan osalta vesittää siihen liitetty hallinnollinen taakka ja sopimisvelvoite. Joustotyöajan käyttö edellyttää työnantajan ja työntekijän välistä kirjallista sopimusta, joka puolestaan on milloin tahansa irtisanottavissa kummankin sopijapuolen toimesta. Huolena ovat suuremmissa yrityksissä jokaisen yksittäisen työntekijän kanssa käytävät sopimusneuvottelut ja niiden muodostama kohtuuton hallinnollinen työtaakka. Ongelmana ovat myös työyhteisön eriävät työaikakäytännöt tilanteessa, jossa osalla voi olla käytössä joustotyöaika toisten noudattaessa toimistotyöaikaa. Pahimmassa tapauksessa samassa tiimissä voi olla toimistotyöajassa työskenteleviä ylityökorvauksiin oikeutettuja työntekijöitä toisten työskennellessä joustotyöajassa.

Kevennystä työaikakirjanpitoon

Positiivisena uudistuksena voidaan pitää joustotyöaikaan liitetty kevennetty työaikakirjanpitovelvollisuus. Noudatettaessa joustotyöaikaa työntekijän tulee palkanmaksukausittain toimittaa työnantajalle luettelo työtunneistaan siten, että siitä ilmenevät viikoittainen työaika ja viikkolepo. Työnantajan työaikakirjanpitoa koskeva velvollisuus on muita työaikamuotoja kevyempi, kun se tehdään työntekijän ilmoitusten pohjalta. Työnantaja täyttää velvollisuutensa sillä, että hän vie työntekijän ilmoittamat viikoittaiset työajat työaikakirjanpitoon. Työnantajan velvollisuudeksi jää tällöin vain huolehtia siitä, että työntekijä toimittaa kyseiset tiedot työnantajalle.

Askel oikeaan suuntaan mutta muutoksia tarvitaan

Joustotyöaikaa voidaan pitää askeleena oikeaan suuntaan mutta nykymuodossaan se tuskin tuo merkittäviä hyötyjä työnantajille. Työaikamuotoon liitetty sopimisvelvoite toimii jarruna ja luo samalla eriarvoisuutta työyhteisöön. Suurin hyöty joustotyöajasta saataisiin siirtämällä se työnantajan direktio-oikeuden piiriin, jolloin se voitaisiin helposti ja ilman hallinnollista taakkaa ottaa käyttöön samanaikaisesti koko henkilöstölle. Kyseinen menettely olisi perusteltua myös työntekijöiden tasapuolisen kohtelun näkökulmasta.