Brasilian lippu

Irvokkaat kisat

Talouselämän kytkeminen urheiluun alkaa monen mielestä olla jo kulunutta. Riossa käydyt karkelot antavat kuitenkin riittävän oikeutuksen pohdiskella urheilun johtamista, vallan jakautumista ja urheilutalouden rakenteita. Olympialaiset ovat tarjonneet mielenkiintoisia sivujuonia, jotka ovat osin jättäneet varsinaisen ydinasian tummiin varjoihinsa.

Mediamylläkkä kisojen alla uumoili elokuusta vähintäänkin mielenkiintoista kuukautta urheilun saralla. Ja näin kävi. Valitettavasti maailmanennätykset ja olympiahenki eivät ole olleet pääosassa Rion olympialaisten ympärillä velloneessa uutisoinnissa. Paremmin kuin koskaan aiemmin urheilu kuitenkin auttoi maailmaa näkemään, millainen merkitys talouden ohjaamalla vallan jakautumisella on päätösten syntymiselle.

Dramatiikkaa alusta loppuun

Aivan kisojen alla maailman urheilukansaa hämmästyttänyt Venäjän doping-skandaali käänsi katseet itänaapuriin. Kotikatsomoissa jännitettiin, minkälaisista sanktioista Kansainvälinen olympiakomitea päättäisi osallistumisoikeuden suhteen. Ainekset todelliseen rysäykseen ja urheilun vallan uusjakoon tulivat julkisesti ruodittaviksi. Monen hämmästykseksi ratkaisu delegoitiinkin lajiliitoille.

Varsinaiset kisatkin ovat olleet luonteeltaan ristiriitaiset. Televisioruutujen ääreen on välittynyt näyttävästi järjestetty tapahtuma ja maailman parhaiden urheilijoiden onnistumiset ja pettymykset. Dramatiikkaa on ollut niin urheilusuorituksissa kuin niiden ulkopuolellakin. Otsikoihin ovat päätyneet Usain Boltin ylivoiman ja maantiepyöräilyssä hurjasti kaatuneen Annemiek van Vleutenin lisäksi luonnonpuistoon rakennettu golfkenttä ja vaarallisen likainen merivesi. Faveloiden keskelle rakennettu elitistinen urheiluympäristö kuvastaa irvokkuudessaan koko urheilun tämänhetkistä ristiriitaa. On vaikea nähdä, miten Kansainvälisen olympiakomitean kestävän kehityksen tavoitteet toteutuvat Rioon rakennetun urheiluinfrastruktuurin muodossa, kun koko Brasilia on vakavien talousongelmien keskellä. On myös pakko huomioida se mahdollisuus, että kisojen päätyttyä kovalla rahalla rakennetut kisa-areenat rapistuvat käyttökelvottomiksi – tämä on valitettavasti todistettu jo useaan otteeseen aiempien olympialaisten jälkeen.

Olympiahengen merkitys punnitaan kisojen jälkeen

Toisaalta on ollut kerrassaan hienoa katsoa asialleen omistautuneiden urheilijoiden, kuten Petra Ollin tai Mira Potkosen sitoutumista olennaiseen. Areenalle astuttaessa häviäminen ei näyttänyt olevan edes vaihtoehto. Ihailtava rohkeista yksilöistä huokuva itsevarmuus palautti uskoa suomalaisen urheilun menestymisen edellytyksiin. Hattu päästä myös niille urheilijoille, jotka kaikkensa antaneena ja tappion kärsittyään nostavat kilpakumppaninsa käden kattolamppuja kohti osoittaakseen vastustajansa olleen reilussa kamppailussa parempi.

Kisojen jälkeen selviää, jatketaanko urheiluun kanavoidun julkisen rahan kohdennusten ruotimista tai urheilun poliittisen valtapelin taivastelua. Huomion kääntämiseksi olennaiseen tarvitaan Petroja ja Miroja, vastuunkantajia ja esimerkkejä. Niitä, jotka vievät läpi luottamuksen palauttamisen prosessin suoraselkäisesti ja itsensä alttiiksi laittaen. Tarvitaan uutta vaihdetta nostamaan tavoitteet korkeammalle ja asennetta, jossa häviäminen ei ole vaihtoehto. Tarvitaan rohkeita päätöksiä, jotka hälventävät epäluottamuksen ilmapiiriä ja luovat uskoa parempaan huomiseen. Samoin tarvitaan urheilun kuluttajia, asiakkaita, jotka eivät tyydy nykyiseen, vaan uskaltavat vaatia enemmän ja odottaa huipputuloksia. Syksyn alkaessa urheilujärjestelmä on murroksessa.

Jussi Nikander toimii KPMG:llä hyvinvointialan sekä liikunnan ja urheilun asiantuntijana. Urheiluympäristön muutokset ja hyvinvointiin kytkeytyvät trendikeskustelut ajavat Jussia pohtimaan ilmiöiden yhteiskunnallisia vaikutuksia ja ihmisten käyttäytymisen takana olevia tekijöitä. Vapaa-aikansa Jussi viettää kamppailu-urheilun parissa tai perheen kanssa ulkoillen maaseudun rauhassa.