Karuja kokemuksia kikystä

Työmarkkinakeskusjärjestöt neuvottelivat kilpailukykysopimuksen (kiky) viime keväänä ja sen osana sovittiin muun muassa työajan pidentämisestä 24 tunnilla vuodessa palkkaa korottamatta. Työajan pidennys astui useimmilla aloilla voimaan 1. tammikuuta 2017. Käytännössä työajan pidennys on toteutettu työehtosopimusten kautta siten, että kunkin toimialan työehtosopimukseen on otettu yksilölliset määräykset työajan pidennystä koskien. Työajan pidennysmääräysten tulkitseminen ja soveltaminen on kuitenkin käytännössä ollut kaikkea muuta kuin ongelmatonta.

Useimmissa työehtosopimuksissa on olemassa ns. perälautamalli, jonka työnantaja voi ottaa käyttöön yksipuolisella ilmoituksella ilman paikallista sopimista. Monissa tapauksissa perälautamalli pidentää työaikaa 38 tuntiin viikossa niillä työntekijöillä, joilla työaika on 37,5 tuntia viikossa. Mikäli työnantaja kuitenkin haluaa sijoittaa työajan pidennyksen esimerkiksi arkipyhille, viikonlopuille tai soveltaa muuta käytäntöä, tulee työajan pidennyksestä sopia paikallisella sopimuksella.

Paikallisen sopimisen tulkintaongelmat

Tulkintaongelmia on aiheuttanut työajan pidennyksestä sopiminen paikallisella sopimuksella erityisesti niissä tilanteissa, joissa työntekijät eivät ole valinneet keskuudestaan luottamusmiestä. Luottamusmiehen puuttuminen on hyvinkin tyypillistä monissa pk-sektorin yrityksissä. Käytännöllisintä olisi, että työnantaja voisi sopia työajan pidennyksestä yksilöllisesti kunkin työntekijän kanssa molemmille osapuolille mieluisalla tavalla. Usein työehtosopimusmääräykset kuitenkin hankaloittavat tätä merkittävällä tavalla. Jotkut työehtosopimukset edellyttävät, että mikäli työnantaja sopii työajan pidennyksestä työnantajan ja työntekijän välisellä keskinäisellä sopimuksella, tulee työajan pidennyksen toteutua samalla tavoin kunkin yksittäisen työntekijän kanssa. Toiset työehtosopimukset puolestaan edellyttävät, että työnantajan tulee ensin sopia paikallisesti siitä, että työajan pidennyksestä sovitaan työnantajan ja työntekijän välisellä keskinäisellä sopimuksella. Vasta tämän jälkeen työnantaja voi erillisellä sopimuksella sopia työajan pidennyksestä yksilöllisesti kunkin työntekijän kanssa. Mikäli yksikin yrityksen työntekijöistä vastustaa ensin mainittua paikallista sopimusta, ei yksilöllinen sopiminen ole mahdollista kenenkään työntekijän kanssa. Tällä tavoin työehtosopimukset käytännössä tekevät yksilöllisen sopimisen työantajan ja työntekijän välillä lähes mahdottomaksi.

Työsuhteen päättyminen ja sisään tehdyt tunnit

Tulkintaongelmia tulee tulevaisuudessa aiheuttamaan myös se, kuinka 24 tunnin työajan pidennystä käsitellään työsuhteen päättymisen yhteydessä niissä tilanteissa, joissa työntekijä on tehnyt työajan pidennyksen jo alkuvuodesta esimerkiksi työskentelemällä kolmena lauantaipäivänä. Mikäli hänen työsuhteensa päättyy kesken vuoden herää kysymys siitä, tuleeko työnantajan kompensoida niin sanotut sisään tehdyt työajan pidennystunnit työntekijälle lopputilissä? Työehtosopimukset eivät ota kysymykseen kantaa, mutta todennäköistä on, että asia tulee herättämään keskustelua työsuhteen päättymisen yhteydessä. Todennäköistä on myös se, että työajan pidennykseen liittyvät tulkintaongelmat eivät rajoitu edellä mainittuihin, vaan lisää on tulossa. Kokonaisuutena näyttää siltä, että työajan pidennys on toteutettu hätäisesti, eikä sen vaikutuksia tai konkreettisia hyötyjä ole riittävästi arvioitu eri toimialojen tarpeista lähtöisin.

 

Johanna Uusitalo toimii KPMG:llä työoikeuden asiantuntijana. Yhteistoimintamenettelyt ja työsuhderiidat ovat Johannan ydinosaamisalueita.

Vapaa-aikaansa Johanna viettää perheensä ja koiransa kanssa sekä urheillen.