strategy forum

Mikä ihmeen disruptio?

Sekasorto, häiriö, hajaannus ─ yleisimmät käännökset strategiatyössä jatkuvasti esillä olevalle sanalle ”disruption”. Näillä sanoilla on jokseenkin haasteellista lähteä rakentamaan positiivista viestiä organisaatiolle. Suomi on valtavan rikas ja monitahoinen kieli, mutta tämä käännöstyö jättää toivomisen varaa. Positiivisen asian ympärillä me kuitenkin ehdottomasti olemme.

Tarkastelen disruptiota omassa roolissani KPMG:n toimitusjohtajana, ja tuskin koskaan asiantuntijatalossa tilanne on ollut niin mielenkiintoinen kuin nyt. Meidän on tarkasteltava omia prosessejamme ja hyödynnettävä kaikki se muutos, mitä esimerkiksi teknologian kehittyminen tuo tullessaan. Meillä on myös mahdollisuus jatkuvasti tarkastella, mitä eri toimialoilla ja eri yrityksissä tapahtuu, ja hyödynnettävä se markkinoilla.

Disruptio on positiivinen oppimisprosessi

Konsulttitalon tärkein resurssi on sen henkilöstö, ja tärkein muuttuja tämän osalta tällä hetkellä on henkilöstön muutosvalmius. Muutos on oppimista, ja oppimisessa vaikeinta on tunnistetusti poisoppiminen. Meille se tarkoittaa totuttujen rutiinien kyseenalaistamista, mikä puolestaan vaatii päivittäistä innovointia.

Uskon, että jokaisella on muutoshalukkuutta, jos se on vahvasti viestitty osana strategiaa. Organisaatiolle hyvä asia on, että ainakin meillä se tarkoittaa myös uusien, muutoksessa mukana olevien henkilöiden rekrytoimista. En yritä keksiä uutta suomen kielen käännöstä ”disruptiolle” ja kai nykyään vahvasti vieraskielinen sana kelpaa sellaisenaan arkikieleen. Itse haluan viestiä tämän ilmiön omassa työssäni, osana strategista uudistumista, eräänlaisena positiivisena oppimisprosessina.

Onko meillä muutosvalmiutta?

KPMG julkaisi juuri ennen kesää kattavan CEO Outlook -tutkimuksen, ja mielenkiintoisena yksityiskohtana nousi esille, että erityisesti pohjoismaiset toimitusjohtajat ovat huolissaan kilpailussa mukana pysymisestä: globaaleissa tuloksissa alle puolet (45 %) esitti kilpailun tuoman paineen erityisenä huolenaiheenaan, kun taas pohjoismaisista toimitusjohtajista jopa kolme neljästä vastasi näin. Toivon, ettei tämä johdu siitä, että meillä Pohjoismaissa ei olisi muutosvalmiutta, halua oppia ja hyödyntää uutta.

Tämän vuoden tuloksissa mielenkiintoista oli myös, että edelliseen vuoteen verrattuna entistä useampi toimitusjohtaja mainitsee yrityksen maine- ja brändiriskin yhä suurempana huolenaiheena. Tämä nousi kolmanneksi tärkeimmäksi riskiksi, vaikka vuonna 2016 sitä ei nostettu kymmenen merkittävämmän riskitekijän joukkoon. Löydöstä tukee se, että tutkimuksen mukaan myös kolme neljästä toimitusjohtajasta kertoo organisaationsa panostavan aiempaa enemmän luottamukseen, arvoihin ja kulttuuriin.

Maine ja brändi rakennetaan pitkäjänteisellä työllä, mutta disruptioiden maailmassa myös valmius ja uskallus nopeisiin suunnanmuutoksiin ratkaisevat. Onko meillä muutosvalmiutta, opimmeko jatkuvasti uutta ja onko meillä sellainen organisaatiokulttuuri, jossa uskalletaan kokeilla uusia toimintatapoja? Kyse ei ole yksittäisiin disruptioihin heittäytymisestä, vaan muutoksen mahdollistavasta kulttuurista.

Disruptiot osaksi strategiaa

Häiriöiden vaikutukset liiketoimintaan ovat jatkuvasti esillä keskusteluissa ja erityisesti niiden moninaisuus lisää toki myös epävarmuutta tulevaisuudesta. Tästä puhumme huomenna tiistaina KPMG:n järjestämässä Strategy Forumissa. Tapahtumassa suomalainen yritysjohto kuulee inspiroivan kattauksen näkökulmia organisaatiokulttuurista automaatioon ja strategisiin suunnanmuutoksiin.

Osana omaa muutostamme halusimme palvella asiakkaita paremmin strategiapalveluissa ja vastata erilaisten yritysten strategisiin ja operatiivisiin haasteisiin globaalissa kilpailussa. KPMG:n Global Strategy Group toimii nyt 37 maassa 1300 henkilön voimin ja Suomessa meillä työskentelee tällä hetkellä lähes 30 asiaansa omistautunutta asiantuntijaa.

Disruption takana piileskelee aina mahdollisuus. Otetaan ne yhdessä haltuun!

Kimmo Antonen on Suomen KPMG:n toimitusjohtaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s