protektionismi

Nostaako protektionismi päätään myös verotuksessa?

Yrityskauppojen verosuunnittelussa pyritään varmistamaan, että kaupan rahoittamiseksi otetun velan korot voidaan vähentää verotuksessa. Asian merkitystä voidaan havainnollistaa arkielämästä otetulla esimerkillä: sijoitusasunnon ostajakin odottaa saavansa vähentää sijoitusasunnon hankintaa varten ottamansa lainan korot saamastaan verotettavasta vuokratulosta.

Vastaavasti yrityskaupassa ostaja voi pyrkiä rahoittamaan korkomenonsa hankitun yrityksen tuottamalla kassavirralla ja vähentämään korkomenonsa hankitun yrityksen tuottamaa voittoa vastaan. Verottajan kannalta asia ei ole aiemmin ollut kovin kiinnostava, koska vähennyskelpoista korkomenoa vastaa veronalainen korkotulo.

Miksi kiinnostus korkovähennyksiin on herännyt?

Korkovähennykset alkavat kiinnostaa verottajaa, kun korko maksetaan toiseen valtioon eikä vähennyskelpoista korkomenoa vastaa Suomessa veronalainen korkotulo. Esimerkiksi pääomasijoittajien hakiessa yrityskaupoilleen tuottoa velkavivulla voivat yrityskauppavelan määrä ja siitä maksettu korko kasvaa suuriksi, jolloin korkovähennyksellä saattaa olla iso fiskaalinen merkitys.

Ulkomaiset ostajat ovat usein pyrkineet vähentämään yrityskaupan korot Suomessa perustamalla Suomeen osakehankintaa varten ns. apuyhtiön, joka rahoittaa korkomenonsa hankitun yhtiön antamalla konserniavustuksella.

Verottaja on reagoinut koroista johtuvaan verotulon menetykseen

Lainsäätäjä on useissa maissa suojautunut suurilta korkovähennyksiltä rajoittamalla korkojen yleistä vähennysoikeutta. Näin on tapahtunut myös Suomessa. Suomessa verottaja on kuitenkin lainsäätäjän toimenpiteiden lisäksi alkanut rajoittaa nimenomaan ulkomaille maksettuja korkosuorituksia veronkiertosäännöksen nojalla.

Korkein hallinto-oikeus antoi viime toukokuussa ratkaisun, jossa yrityskaupasta johtuneiden ulkomaille maksettujen korkojen vähennyskelpoisuus evättiin apuyhtiörakennetta vastaavassa ns. sivuliikerakenteessa. Ratkaisun jälkeen verottaja tiedotti, että korkovähennys voidaan evätä myös apuyhtiörakenteissa. Näitä veroriitoja on nyt vireillä suuri määrä.

Kysymys on protektionismista

Veronkiertosäännökseen perustuva korkovähennysten epääminen kohdistuu käytännössä yksipuolisesti ulkomaille maksettuihin korkoihin. Veronkiertosäännöstä ei ole käytetty kotimaahan maksetun koron vähennyskelpoisuuden epäämiseen, koska vastaava korkotulo verotetaan silloin Suomessa eikä Suomessa tapahdu verotulon menetyksiä. Korkeimman hallinto-oikeuden tuore päätös KHO 2017:5 on tästä yksi osoitus.

Jos ulkomaille maksettujen korkojen vähentämistä aletaan rajoittaa, on se syrjintää ja protektionismia, jonka uhka maailmassa on kasvanut muutenkin Brexitin ja Trumpin presidentiksi tulon jälkeen. USA:ssahan suunnitellaan jo maahantuotujen tavaroiden ja ulkomailta ostettujen palveluiden vähennyskelvottomuutta yrityksille (ns. Border Adjustment).

Protektionismilla on haitallisia taloudellisia vaikutuksia, kun korkovähennys vaikuttaa ulkomaalaisten halukkuuteen investoida Suomeen. Vaarana on myös, että muut valtiot vastaavat samalla mitalla ja alkavat rajoittaa korkovähennyksiä suomalaisen sijoittajan tehdessä yrityskauppoja ulkomailla. Protektionismi on tunnetusti lyhytnäköistä: lopulta kaikki kärsivät.

Antti_Leppänen_100x100Partner Antti Leppänen toimii KPMG:n vero-ja lakipalvelujen veroriitojen ratkaisuryhmässä. Verotuksen parissa hän on työskennellyt parikymmentä vuotta, joista kahdeksan viimeistä KPMG:llä ja tätä ennen yritysmaailmassa.

Vapaa-aikanaan Antti ei riitele, vaan viettää vapaa-aikaansa Turussa.

Onko urheilijan kansainvälinen verosuunnittelu kannattavaa?

Urheilun ja urheilijoiden merkitys viihteen tarjoajina kasvaa. Sosiaaliset kanavat lisäävät henkilöihin kohdistuvaa huomiota ja seurantaa, jolloin urheilijoiden markkina-arvon kasvaessa yleiset talouden piirteet, kuten suuret tulot ja verosuunnittelu, seuraavat mukana.

Kannattaako urheilijan tuhlata ajatuksiaan veroparatiiseihin? Ei kannata. Urheilijan kansainvälinen verosuunnittelu on kaiken kaikkiaan melko ongelmallista. Urheilua ja urheilijaa koskee OECD:n mallisopimuksen urheilija-artikla 17, jonka sisältö poikkeaa merkittävästi muiden ammatinharjoittajien ohjesäännöistä.

Jo 1960-luvulla OECD ilmaisi huolensa urheilijoiden veronkiertämisestä sekä ilmoitettujen tulojen vähättelystä  kotimaassa. Rajoitetusti verovelvollisia urheilijoita ja esiintyviä taiteilijoita tulee urheilija-artikla 17 mukaan verottaa esiintymisvaltiossa heidän sieltä saamistaan tuloista. Aiemmin oltiin sitä mieltä, että tulojen lähdevaltiolla on paremmat mahdollisuudet verottaa urheilijoita ja esiintyviä taiteilijoita. Urheilijan henkilökohtaiseen urheilutoimintaan perustuva palkkio on lähdeverotuksen alaista tuloa esiintymisvaltiossa, riippumatta siitä maksetaanko palkkio yhtiölle vai urheilijalle itselle.

Urheilija-artikla 17:n kohta 2 estää urheilijoita välttämästä lähdeveroa käyttämällä väliyhtiöitä toiminnassaan. Joissain tapauksissa tulojen osalta ei ole merkitystä edes sillä, onko työn- tai toimeksiantaja tai rahapalkinnon maksaja sopimusvaltiosta.

Tennispelaaja Andre Agassi maksoi kansainvälisistä tuloistaan lähdeveron Iso-Britanniaan pelatessaan Wimbledonin tennisturnauksessa. Agassin tapauksessa verotuksen kohteeksi joutuneet palkkiot muodostuivat muutoin kuin tennisturnauksessa esiintymisen, eli pelaamisen, perusteella. Palkkiot perustuivat Agassin brändiarvoon ja immateriaalioikeuksien hallintaan globaalin urheiluvälinevalmistajan kanssa. Kyseinen tapaus kiteyttää kansainvälisen urheiluverotuksen arvaamattomuuden. Verotus määrättiin siitä huolimatta, että Iso-Britannia ei ollut kenellekään sopimusosapuolista asuinvaltio, kumpikaan palkkion maksavista yhtiöistä ei harjoittanut liiketoimia suorasti eikä epäsuorasti Iso-Britanniassa, eikä palkkiota maksettu Iso-Britanniassa.

Kannattava verosuunnittelu on virheiden välttämistä

Lain mukaan toimivalle urheilijalle ei ole hyötyä siirtää varojaan veroparatiiseihin. Niin ikään henkilökohtaiseen brändiin ja imagoon liittyvät palkkiot kannattaa avoimesti ilmoittaa urheilijan tai niitä hallinnoivan yhtiön asuinvaltioon. Kannattavaa kansainvälistä verosuunnittelua urheilijalle on pyrkiminen nettoverotukseen. Hyvin monet urheilijat jättävät kulut vähentämättä ja siten maksavat kohtuuttoman paljon veroja. Esimerkiksi urheilija saa ulkomailta kilpaillessaan palkkion 100 rahaa. Hänen kilpailukulunsa ovat 70 rahaa. Kilpailumaa pidättää palkkiosta lähdeveron 15 %, joka on siis bruttoverotusta ja tosiasiallinen verorasitus on täten 50 %. Nykyisin on kuitenkin mahdollista saada kulut vähennettyä ja päästä nettoverotuksen piiriin, mikä kuitenkin vaatii verotusmenettelyn hallintaa.

Kannattavaa verosuunnittelua on niin ikään kaksinkertaisen verotuksen ja muiden epäedullisten taloudellisten seurausten välttäminen. Kansainvälinen verolainsäädäntö on erittäin vaikea viidakko ja verosuunnittelu on nimenomaan järkevien liiketoimien toteuttamista kohtuullisin verorasituksin.

Jyrki LouhiJyrki Louhi on työskennellyt KPMG:llä elokuusta 2015 lähtien. Hän toimii asiantuntijana niin Sports Advisoryssa kuin Tilintarkastuksen ja verotuksen yksiköissä.

Louhi on entinen jääkiekkoilija, joka pelasi ammatikseen 15 vuotta sekä Suomen että Ruotsin pääsarjoissa. Uran jälkeen ja vapaa-ajallaan Jyrki on toiminut aktiivisesti niin jääkiekon kuin moottoriurheilunkin parissa.

Tax Morality

Veromoraali – onko verotuksessa koittanut uusi aika?

Valtion talouksien ongelmat ja suuryritysten verosuunnittelu ovat kiihdyttäneet maailmanlaajuista keskustelua veromoraalista (tax morality). Keskustelu hämmentää yrityksiä ja veroasiantuntijoita, jotka ovat nähneet verot kuluna, jota saa ja pitää minimoida lain puitteissa.   

Suhtautumisessa veroihin on eroja

Yhdysvalloissa on perinteisesti puolustettu yhtiöiden oikeutta minimoida verojaan. Verojen minimointi nähdään jopa yhtiöiden velvollisuudeksi osakkeenomistajia kohtaan. Ei myöskään luoteta siihen, että valtio käyttäisi verovarat hyödyllisesti. Kuvaava on sitaatti presidentti Ronald Reaganin virkaanastujaispuheesta: ”Government is not a solution to our problem, government is the problem.”

Pohjoismainen hyvinvointivaltio on kaukana tästä. Kansalaiset arvostavat hyvinvointivaltiota ja hyväksyvät sen hintana korkeat verot – ainakin jos korkeita veroja maksavat muut. Laistaminen verotalkoista kepulikonstein herättää ärtymystä, vaikka se olisi lain mukaista. Valtiovarainministeri Kaisa Raatikainen kehotti aikanaan ”rakastamaan veroja”. Näin pitkälle harvat menevät.

Riittääkö, että yritys toimii huolellisesti lain mukaan?

Veronasiantuntijat ja yritykset piiloutuivat aluksi lain taakse vastatessaan veromoraalia koskevaan haasteeseen. Todisteltiin, että kaikessa verosuunnittelussa toimitaan lain mukaan ja verosuunnittelun lain mukaisuus varmistetaan huolellisesti yhdessä verokonsulttien kanssa. Huomautettiin, että yritysten velvollisuus on vain noudattaa lakia ja että lain tarkka noudattaminen tekee verosuunnittelusta moraalista. Valtion asiana on korjata verolakien porsaanreiät.

Toimintaa ei kuitenkaan tee moraaliseksi vielä se, että noudatetaan lakeja. Yritykset joutuvat sitä paitsi miettimään veronmaksunsa kohtuullisuutta viimeistään, jos verokikkailuihin kyllästyneet asiakkaat äänestävät jaloillaan. Verotuksesta tulee yrityksille maine-, yhteiskuntavastuu- ja brändikysymys, jolloin verosuunnittelun on syytä pysyä sellaisissa rajoissa, että sitä voi esitellä julkisuudessa punastelematta.

Laki vai moraali?

Julkinen mielipide ja suuri yleisö saattavat tuomita moraalittomaksi sellaistakin, mikä ei sitä ole. Tämä johtuu verotuksen monimutkaisuudesta ja tiedon puutteesta. Julkisen mielipiteen tuomioistuimen sokea moukari voi iskeä myös syyttömään.

Aggressiivista verosuunnittelua pyritään kitkemään myös lainsäädännön kautta. Tästä esimerkkeinä ovat BEPS sekä EU:n komission tammikuussa julkistama veronkierron vastainen lainsäädäntöpaketti. Nämä hankkeet ovat tervetulleita selventäessään hyväksyttävän verosuunnittelun rajoja. Mikään laki ei ole kuitenkaan aukoton. Moraalille jää oma sijansa verotuksessa.

Lue myös aiempi blogitekstini ”Mokat ja erimielisyydet verottajan kanssa voivat tulla kalliiksi”.

Antti_Leppänen_100x100Partner Antti Leppänen toimii KPMG:n vero-ja lakipalvelujen veroriitojen ratkaisuryhmässä. Verotuksen parissa hän on työskennellyt parikymmentä vuotta, joista kahdeksan viimeistä KPMG:llä ja tätä ennen yritysmaailmassa.

Vapaa-aikanaan Antti ei riitele, vaan viettää vapaa-aikaansa Turussa.

BEPS – häntä alkaa heiluttaa koiraa

OECD ja G20 julkaisivat 5.10. BEPS-hankkeen osana joukon raportteja, joista useat koskivat siirtohinnoittelua. BEPS-hankkeen tavoitteena on pyrkiä estämään kansainvälisten suuryritysten aggressiivinen verosuunnittelu, joka vaikuttaa valtioiden veropohjan murenemiseen ja voitonsiirtoon alemman verorasituksen piiriin.

Siirtohinnoittelua koskevien raporttien keskeinen ajatus on, että verotettava tulos tulee näyttää siellä, missä konsernin taloudellisesti merkittävin työ tehdään, kontrolloidaan ja kannetaan keskeiset riskit ja asetetaan merkittävimmät omaisuuserät riskille alttiiksi. Konserniyhtiöt, jotka ilman omia henkilö- ja muita resursseja ainoastaan rahoittavat konsernin keskeisiä toimintoja (esimerkiksi tutkimus- ja kehitystoimintaa), tai joille on pelkästään sopimusteknisesti siirretty liiketoiminnan riskejä, ovat lähtökohtaisesti oikeutettuja vain rutiinituottoon.

Konserniyhtiöiden välisten sopimusten vaikutukset korostuvat tulevaisuudessa

Osana siirtohinnoitteluohjeiden täsmentämistä korostetaan konserniyhtiöiden välisten sopimusten ja niiden tosiasiallisen toiminnan vertailua, sekä konsernin sisäisten liiketapahtumien liiketaloudellisen mielekkyyden arviointia muut konserniyhtiöille tarjolla olevat vaihtoehdot huomioon ottaen. Mikäli liiketapahtumaa ei voida pitää mielekkäänä, tai yhtiöiden tosiasiallinen toiminta ei vastaa kirjallista sopimusta, veroviranomainen voi sivuuttaa konserniyhtiöiden sopimat ehdot ja verottaa tosiasiallisen liiketapahtuman mukaisesti. Raportissa luonnollisesti todetaan, että verovelvollisen sopimien ehtojen sivuuttamiseen tulisi suhtautua varovaisesti ja liiketapahtuman mielekkyyttä ei tulisi kyseenalaistaa tilanteissa, joissa riippumattomien osapuolten välillä on vastaavanlaisia liiketapahtumia.

Meillä Suomessa on kokemusta konserniyhtiöiden sopimien ehtojen sivuuttamisesta ja liiketapahtumien uudelleenluokittelusta siirtohinnoittelua koskevien verotarkastusten yhteydessä. KHO tosin kielsi uudelleenluokittelun pelkästään siirtohinnoittelua koskevien riitojen yhteydessä kesällä 2014. Konserniverokeskus muutti lähestymistapaansa, ja pyrkii nyt verottamaan ”todellisen liiketapahtuman” perusteella uudelleenkarakterisoinnin sijaan. On odotettavissa, että OECD:n BEPS-hankkeen rohkaisema Konserniverokeskus kyseenalaistaa konserniyhtiöiden välisten sopimusten ehtoja ja liiketapahtumien mielekkyyttä entistä useammin.

Kasvavat riskit muuttavat toimintatapoja niin meillä kuin muualla

Riski konsernin sisäisten liiketapahtumien sivuuttamisesta ja verottamisesta veroviranomaisen näkemyksen mukaisen ”todellisen liiketapahtuman” perusteella aiheuttaa yrityksille merkittävää epävarmuutta tulevina vuosina. Riski ei tietenkään rajoitu vain Suomeen. Yritykset voivat pyrkiä hakemaan ennakkohinnoittelusopimuksia (APA) ja ennakkoratkaisuja merkittävimmistä konsernin sisäisistä liiketapahtumista, mutta jo pelkästään veroviranomaisten rajallisista resursseista johtuen tällä tavoin ei voida minimoida kaikkia riskejä.

Luultavaa on, että yritykset järjestävät sisäisiä liiketapahtumiaan veroviranomaisten hyvin tuntemien mallien mukaisiksi. Myyntiyhtiöistä tulee vähäriskisiä agentteja tai jakelijoita, joiden siirtohinnoittelua arvioidaan kustannusten päälle jäävän katteen perusteella. Siirtohinta asetetaan siten, että myyntiyhtiö tekee aina tasaista mutta matalaa voittoa. Vastaavasti valmistusyhtiöitä muutetaan entistä useammin vähäriskisiksi sopimusvalmistajiksi, jotka niin ikään tekevät alhaista ja varmaa voittoa. Monimutkaisempiin liiketapahtumiin voidaan rakentaa voitonjakomalli (profit split), jonka mukaan tulos tai tappio jaetaan konserniyhtiöiden kesken.

Odotettavissa kaavamaisia ratkaisuja?

Eräs siirtohinnoittelun keskeisiä periaatteita on tähän asti ollut, että verovelvollinen voi vapaasti päättää konsernin sisäisten liiketapahtumien hinnoittelusta ja OECD:n siirtohinnoittelumenetelmiä käytetään ainoastaan lopputuloksen markkinaehtoisuuden arviointiin. BEPS-hanke voi käytännössä johtaa tästä periaatteesta luopumiseen. Yritykset voivat olla vastahakoisia ottamaan sitä riskiä, että konsernin sisäinen liiketapahtuma sivuutetaan siksi, että veroviranomainen pitää sitä oman näkemyksensä perusteella liiketaloudellisesti epämielekkäänä, tai että toimintojen ja riskien jakautuminen ei vastaa veroviranomaisen käsitystä. Verovelvolliselle kaatuva todistustaakka yhdessä epävarmuuden aiheuttaman riskin kanssa voi ohjata yrityksiä entistä enemmän kaavamaisiin siirtohinnoitteluratkaisuihin, joita riippumattomien osapuolten välillä ei todellisuudessa esiinny.

Käy lukemassa myös edelliset blogini ”Voiko verottajan kanssa tehdä yhteistyötä?” ja ”Verottajan verojalanjälki näkyviin!”.

eric_sandelin_100x100Partner Eric Sandelinilla on 15 vuoden kokemus KPMG:llä yritysten siirtohinnoittelusta ja kansainvälisestä verotuksesta.

Ericin perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi opiskelevaa lasta. Harrastuksinaan hän kuntoilee ja havainnoi maailman tapahtumia ja ilmiöitä.

Yrityksessäsi sukupolvenvaihdos? Älä lähde merta edemmäs kalaan

Jäähyväisveroehdotuksen myötä perintö- ja lahjaverotusta koskeva keskustelu jatkuu kiivaana ja negatiivissävytteisenä. Yrittäjien osalta yksi tärkeä suunnitteluväline on keskusteluissa unohtunut. Merkittävälle osalle yrittäjistä keskeinen omaisuuserä on juuri yritysomaisuus, johon on sukupolvenvaihdoshuojennusten ansiosta olemassa kustannustehokkaita luopumisen toteuttamismalleja.

Koko viime vuosikymmen odotettiin sukupolvenvaihdoksia koskevaa isoa aaltoa. Sellaista ei tullut. 2010 -luvulla sukupolvenvaihdoksia koskeva keskustelu on hiipunut pikku hiljaa raivaten tilaa vuoropuhelulle perintöveropakolaisuudesta, jossa osa on lähdössä Portugaliin ja osa Ruotsiin. Sukupolvenvaihdokset ja niitä koskevat huojennusmahdollisuudet on tuotava jokaisen luopumissuunnitelmia mietiskelevän yrittäjän tietoisuuteen ja keskeiseksi työkaluksi omistajanvaihdosjärjestelyyn ja yrittäjän verosuunnitteluun.

Määräykset vaikeaselkoista kuin softan koodi

Perintö- ja lahjaverolaissa sekä tuloverolaissa olevat huojennussäännökset on kirjattu niin vaikeaselkoisesti, että niiden ymmärtäminen vaatii opintoja sekä äidinkielestä, oikeustieteellistä että matematiikasta. Siksi säännöksiä ei tunneta riittävän hyvin. Lopulta kryptisyyden takana on kuitenkin varsin loogiset ja ymmärrettävät määräykset. Asiantuntijoiden tehtävänä on viestiä asia yrittäjille ymmärrettävästi. Tärkeintä on huojennusten lisäksi ymmärtää niiden saamisen ja menettämisen edellytykset.

Verovaikutukset syrjään tahtotilaa selvitettäessä

Toinen asia, joka usein turhaan rajoittaa huojennusten monivivahteisia käyttömahdollisuuksia on yrittäjän ajatus siitä, että vaihdos tulee toteuttaa siten, että veroja ei makseta lainkaan. Parhaimmillaan vaihdos on toki mahdollista toteuttaa niin, että luopuja ei maksa tuloveroja eikä jatkaja lahjaveroja.

Huojennukset mahdollistavat merkittäviä verosäästöjä, mutta lähtökohdaksi on kuitenkin otettava osapuolten tahtotila. Verojenminimointikeskustelu ei saa liiaksi ohjata alkuvaiheen valintoja. Sukupolvenvaihdoksessa on verotuksen lisäksi monia muita keskeisiä huomioitavia seikkoja. Tosiasiallisesti verotusta suurempia tekijöitä voivat olla esimerkiksi omistuksen pirstoutuminen, jatkajien tahtotila tai niiden eroavaisuudet.

Ensin on saatava tahtotila selville ja vasta sen jälkeen on hedelmällistä kartoittaa, millä tavoin se on saavutettavissa verotehokkaasti. Usein vaihtoehtoja on useampia.

Monikäyttöinen työkalu

Sukupolvenvaihdoshuojennukset taipuvat yllättävän moneen tilanteeseen ja tarpeeseen. Jatkajan ei tarvitse olla välttämättä sukulainen, jotta huojennuksia päästään ainakin osittain soveltamaan. Monikäyttöisyytensä ansiosta huojennukset kannattaa kaivaa työkalupakista hyvissä ajoin omistajanvaihdoksiin ja perhe- ja perintöoikeudelliseen suunnitteluun.

Sukupolvenvaihdoshuojennukset takaisin keskustelun keskiöön

Kansantalous edellyttää, että yrittäminen on kannattavaa. Se edellyttää, että elinkelpoiset yritykset pystytään siirtämään seuraavalle sukupolvelle järkevin verokustannuksin. Tällaisissa yrityksissä on valtiolle tulevien verotulojen lisäksi jollekin oiva paikka itsensä ja muiden työllistämiseen. Valtion tulee varmistaa, että myös jatkossa yritysomaisuuden siirto on kustannustehokasta yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi.

Yrittäjien puolestaan on hyvä pysähtyä miettimään huojennusten tarjoamia mahdollisuuksia ja niiden tuomia vaihtoehtoja perhe- ja perintöoikeudelliseen kokonaissuunnitteluun. Tämä arviointi tulee tehdä jo ennen muuttohommiin ryhtymistä. Aina ei kannata mennä merta edemmäs kalaan.

Käy lukemassa myös edelliset blogini ”Oletko tavannut ihka elävän tilintarkastajasi?” ja ”PK-yrityksistä lisää yhteisöveroa”.

Jouni_Sivunen_100x100Jouni Sivunen vastaa KPMG:n perhe- ja kasvuyrityspalveluista Uudellamaalla ja työskentelee samalla vero- ja lakiasiantuntijana. Jouni harrastaa liikuntaa ja matkustelua. Harrastukseksi voitaneen lukea myös innostus kehittää uusia toimintatapoja PK-yritysten avuksi.

Kuva: Tunnelarmr / Flickr (picture has been cropped)

Mitä verotuksessa tapahtuu seuraavaksi?

Vuoden vaihtuessa on tapana ennustaa tulevaisuutta. Yritysten ja yksityishenkilöiden kannalta tämä on tärkeää esimerkiksi tulevaisuuden investointeja ja hankintoja suunniteltaessa. Tinojen sijasta voimme ennustaa Suomen verotuksessa tapahtuvista taloustilanteesta johtuvista lähivuosien muutoksista sekä vaalien lähestyessä ilmaistuista suurimpien puolueiden kannanotoista.

YLE julkaisi 5.1. neljän suurimman puolueen puoluesihteereiden haastatteluun perustuvan uutisen, joka oli paljon puhuvasti otsikoitu ”Suuret puolueet sormi suussa kun verotuotot hyytyvät”. Uutisen mukaan vuonna 2014 verokertymä on kasvanut hitaasti, ja valtiontalouden kannalta merkittävän arvonlisäveron tuotto on hyytynyt.

Olematon talouskasvu ei kasvata verokertymää

Nykyinen olematon talouskasvu ei tule kasvattamaan verokertymää. Suurin osa puoluesihteereistä kuitenkin torjuu mahdollisuuden, että pienemmän verokertymän kanssa voitaisiin elää. Menoleikkaukset maistuvat karvailta, joten puoluesihteereiden ensimmäinen lääke on parantaa taloudellista kehitystä ja lisätä työpaikkoja. Koska maailman talouskehitys ei kuitenkaan näytä antavan lähivuosina vetoapua eikä uusia työpaikkoja luovia innovaatioita ole näköpiirissä, tämä voitaneen kuitata toiveajatteluksi. Jos talouskehitystä olisi mahdollista parantaa poliittisilla päätöksillä, tätä keinoa olisi luultavasti jo käytetty.

Nostaakko vai alentaakko verotusta?

Useimmat puoluesihteerit torjuvat tuloverotuksen alentamisen, mutta nostamistakaan ei esitetä. Arvonlisäveroa ei haluta nostaa, mutta alentaminenkaan ei ole realistista. Yritysveroa ei haluta muuttaa suuntaan taikka toiseen, ei myöskään perintöveroa, jonka tuotto on pudonnut neljänneksen. Kevennyksiä ehdottavat lähinnä perussuomalaiset energia- ja polttoaineveroihin. Kokoomuksen puoluesihteeri ehdottaa taas verotuksen kiristämistä kiinteistöveroon. Keskustan puoluesihteeri näkee mahdollisuuksia puuttua yritysten kansainväliseen verosuunnitteluun ja verovähennyksiin.

Valistunut veikkaus siitä, mitä tuleman pitää

Näiden näkemysten perusteella onkin mahdollista laatia valistunut arvaus tulevan hallituksen verolinjauksista. Ensinnäkään henkilöiden tuloverotukseen tuskin on odotettavissa kevennyksiä, pienituloisille mahdollisesti suunnattuja matalapalkkaisen työn vastaanottamiseen kannustavia huojennuksia lukuun ottamatta. Kulutusverojen osalta arvonlisäveroa ei välttämättä koroteta, mutta olisi kummallista jos öljyn hinnanlaskua seurannut polttoaineiden hintojen lasku ei jo tällä hetkellä houkuttaisi valtiovarainministeriötä ehdottamaan polttoaineverojen kiristämistä seuraavalle hallitukselle. Kiinteistöveron korotus auttaa kattamaan kuntien vajeita, mutta sitä tuskin ulotetaan pelto- ja metsämaahan, mikäli keskustapuolueesta tulee johtava hallituspuolue. Kansainvälisesti toimivien yritysten väitetty verokikkailu siirtohinnoilla on poliittisesti sopiva kohde. Valtiovarainministeriö onkin jo laatimassa hallituksen esitystä, joka antaa verohallinnolle oikeuden luonnehtia yritysten liiketapahtumat uudelleen siten kuin verohallinto sopivaksi katsoo.

Verotuksen alalla ei siis ole näköpiirissä merkittäviä innovaatioita tai aloitteita, jotka innostaisivat yrittäjyyteen tai investointeihin. Parhaassa tapauksessa tuleva hallitus löytää työttömyyden lievittämiseksi muiden keinojen ohella veroporkkanoita, jotka kannustavat vastaanottamaan lyhytaikaisia tai osa-aikaisiakin töitä. Pahimmassa tapauksessa mitään kannustavaa ei keksitä, veronkorotuksilla alennetaan ostovoimaa entisestään, ja verottajan mielivallan mahdollistavilla siirtohinnoittelusäännöksillä heikennetään Suomen kiinnostavuutta investointikohteena.

Tulevina viikkoina politiikalla on merkitystä, ja voimme kaikki kansalaisina ainakin yrittää vaatia ehdokkailtamme selkokielisiä aloitteita veropolitiikasta.

eric_sandelin_100x100Partner Eric Sandelinilla on 15 vuoden kokemus KPMG:llä yritysten siirtohinnoittelusta ja kansainvälisestä verotuksesta.

Ericin perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi opiskelevaa lasta. Harrastuksinaan hän kuntoilee ja havainnoi maailman tapahtumia ja ilmiöitä.

Kuva: Eric Schepers / Flickr (Picture has been cropped.)

Suomen ei kannata olla koekaniini veroraportoinnin kasvattamisessa

Verotulot riittävät yhä huonommin äänestäjille luvattujen julkisten palvelujen tuottamiseen. Valtiovarainministeriöt joutuvat keksimään uusien verotuskohteiden ohella myös tukittavia porsaanreikiä. Tällaisia on löytynyt muun muassa Irlannista, jota monet, pääasiassa yhdysvaltalaiset suuryritykset käyttävät verosuunnittelussa siirtäessään tuloja edelleen veroparatiiseihin. Tämä on herättänyt kansalaisjärjestöt ja vähitellen myös OECD:n pohtimaan aloitteita veropohjan rapautumisen estämiseksi.

Eräs OECD:n aloitteista on vaatimus maakohtaisesta verotietojen raportoinnista. Aloitteen mukaan yritysten tulisi siirtohinnoitteludokumentoinnin osana eritellä myös muun muassa maakohtainen liikevaihto konsernin sisäiseen ja ulkoiseen jaoteltuna, voitto, maksetut ja suoriteperusteisesti kertyneet verot, sijoitettu pääoma, voitto ja työntekijöiden lukumäärä. Lisäksi aloitteessa esitetään raportoitavaksi eri maissa sijaitsevat tytäryhtiöt, sivuliikkeet ja muut yksiköt, ja selvittämään kunkin osalta näiden pääasialliset liiketoiminnot. Kuulostaa työläältä ja monimutkaiselta – ja sitä se myös on. Aloitetta kuitenkin perustellaan sillä, että näin veroviranomaiset saavat paremmat taustatiedot siirtohinnoittelua koskeviin verotarkastuksiin.

OECD ei ole ainoa maakohtaisia verotietoja vaativa taho. Suomessa valtion enemmistöomisteisten yhtiöiden edellytetään raportoivan maakohtaiset veronsa julkisesti. Vaatimusta perustellaan avoimuudella.

Mitkä ovat raportoinnin kustannukset? Entä hyödyt?

Aloitteissa ei juurikaan ole pohdittu lisääntyvän raportoinnin kustannuksia tai hyötyjä. Kuten aina, lisääntyneen raportoinnin kustannukset jäävät yritysten maksettavaksi, joten aloitteentekijöiden ei tarvitse niistä välittää. Yritysten taloushallinto-osastot tarvitsevat lisää työvoimaa tai ulkopuolista apua tietojärjestelmien säätämiseen, joten lisääntyvä raportointi saattaa väliaikaisesti parantaa työllisyyttä. Toisaalta tästä aiheutuvat kustannukset ovat yrityksille verotuksessa vähennyskelpoisia (ellei tätä keksitä kieltää), joten ainakin tältä osin valtioiden verotulot jopa pienenevät.

Kannattaako Suomen olla veronkierron estämisen eturintamassa?

Suomessa aloitteita on perusteltu yleisellä pyrkimyksellä olla veronkierron estämisen eturintamassa. Suomen verottajalla on kuitenkin toistaiseksi ollut laajat valtuudet saada yrityksiltä kaikki haluamansa tiedot, mukaan lukien OECD:n aloitteen piiriin kuuluvat tiedot ulkomaisten konserniyksiköiden osalta. Toisaalta Suomen kattavan väliyhteisölainsäädännön ansiosta suomalaisilla yrityksillä ei ole edes intressiä siirtää tulojaan veroparatiiseihin. Näin ollen kukaan ei ole esittänyt, miten maakohtainen verotietojen raportointi konkreettisesti parantaa Suomen veroviranomaisten jo ennestään laajoja mahdollisuuksia torjua veronkiertoa. Ainakaan tiedonpuute ei ole estänyt veroviranomaista esittämästä siirtohinnoitteluun liittyen merkittäviä lisäyksiä yritysten verotettavaan tuloon.

Ei ole uskottavaa, että Suomen tai muidenkaan maiden verottaja saa kerättyä lisääntyvän raportointivelvoitteen perusteella lisää verotuloja. Siksi herääkin kysymys, kannattaisiko Suomen vaihteeksi olla pyrkimättä eturiviin koekaniiniksi. Kuten Outotecin talous- ja rahoitusjohtaja Mikko Puolakkakin Kauppalehden haastattelussa (20.10) toteaa, kysynkin, kannattaisiko meidän seurata ensin muiden maiden kokemuksia siitä, tuottaako maakohtainen verotietojen raportointi todella yhteiseen kassaan verotuloja. Vai onko ainoa tarkoitus antaa julkisuuteen kuva, että poliittiset päättäjät ovat tekevinään jotakin hyödyllistä julkisen talouden vajeen kattamiseksi?

Käy lukemassa myös edelliset blogikirjoitukseni ”Miten välttää punainen kortti veromuutosten pelikentällä?” ja ”Verottaja tuntee liiketoimintasi sinua paremmin”.

eric_sandelin_100x100Partner Eric Sandelinilla on 15 vuoden kokemus KPMG:llä yritysten siirtohinnoittelusta ja kansainvälisestä verotuksesta.

Ericin perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi opiskelevaa lasta. Harrastuksinaan hän kuntoilee ja havainnoi maailman tapahtumia ja ilmiöitä.